Muiden kuin taloudellisten tietojen raportointia koskevaa EU-direktiiviä tarkistetaan parhaillaan. EU:n parlamentin päätöslauselmasta käy ilmi, että direktiiviin ollaan tekemässä kauaskantoisia muutoksia. Vaikka ne eivät tällä hetkellä ole oikeudellisesti sitovia, ne korostavat EU:n komission odotuksia laajentaa raportointivelvoitetta ja asettaa yrityksille sitovia yritysten yhteiskuntavastuuta koskevia lisävelvoitteita.
EU:n raportointivelvoitteen tiukentamista valmistelee parhaillaan EFRAG:n (European Financial Reporting Advisory Group) moniammatillinen hanketyöryhmä. Työn odotetaan valmistuvan vuoden 2021 ensimmäisen neljänneksen loppuun mennessä. Jos EU:n tasolla päästään sopimukseen ja se saatetaan nopeasti osaksi kansallista lainsäädäntöä, uuden asetuksen mukaisia raportteja voitaisiin julkaista ensimmäisen kerran vuodesta 2024 alkaen.